Musliminuorten nostaminen mediassa, julkisessa keskustelussa ja sisällön tuottamisessa.

NMF:n nuoret osallistuivat Radicalisation Awareness Networkin järjestämään Youth Empowerment Academyyn. Vuoden kestäneen akatemian tavoitteena oli tuottaa projekti, joka sisällöstään huolimatta auttaisi nuoria unelmien saavuttamisessa. NMF:stä osallistui kolme nuorta, jo. Osanottajia osallistui myös muuan muassa: Ruotsista, Englannista, Ranskasta, Saksasta, Bosniasta, Kreikasta, Espanjasta, Portugalista, Italiasta ja Romaniasta. NMF:n nuorten projekti oli muodoltaan Podcast, jossa annettiin nuorille ääni ja turvallinen ympäristö puhua ajankohtaisista asioista. Projektina lähtöisin oleva podcast kulkee nykyisin nimellä Minun Suomi ja podcastin tunnuslause on,’’ Minun viesti, meidän tarina’’

Jaksoissa keskustellaan ajankohtaisista aiheista, selvitetään menestyksen reseptiä ja pohditaan nuoruuteen liittyviä kysymyksiä.